torstai 25. joulukuuta 2008

Opetuslapseuskoulun aktio


Me olemme Opetuslapseuskoulu Rovaniemeltä. Olemme parhaillaan tekemässä kouluumme kuuluvaa käytännön jaksoa. Ajattelimme, että olisi hauska jakaa kokemuksiamme teidän kanssa. Joten pliiis tsekkaa täältä! :)

15. joulukuuta lähdimme kotimaastamme Romaniaan. Ensimmäinen määränpäämme oli Medias, kaupunki keskellä Romaniaa. Tähän asti olemme työskennelleet romanien parissa, vierailleet sairaalassa ja orpokodissa, osallistuneet useaan jumalanpalvelukseen jne. Olemme myös saaneet kokea romanialaisia jouluperinteitä. Se tarkoittaa joululaulujen laulamista ovelta ovelle, vierailuja kodista toiseen syöden herkkuja toinen toisensa jälkeen. Olemme nauttineet tästä erilaisesta joulunvietosta. Romanialaiset ovat niiiiiiin ihania ja vieraanvaraisia, että et voi olla rakastamatta heitä!

Romanialaiset ovat myös hyvin ihmissuuntautuneita - ihmissuhteet laitetaan aina ensi sijalle. Vaikka sinulla olisi kiire aikaa löytyy aina kahvikupposen nauttimiseen ystävän kanssa, jonka satut tapaamaan kadulla. Joitain mietittävää meille suomalaisille...

Lauantaina lähdemme Sighisoaraan, paikka, joka ei ole kaukana Mediaksesta. Siellä vietämme loput viikot Romania-ajastamme. 15. tammikuuta lähdemme takaisin Suomeen pariksi päiväksi, jonka jälkeen aktiomme jatkuu Islannissa.

Siinä oli lyhyesti kuulumisemme. Tästä lähtien voit seurata uutisiamme täältä. Päivitämme tätä blogia mahdollisuuksien mukaan.

CRACIUN FERICIT! HYVÄÄ JOULUA!

1 kommentti:

  1. Hei ystäväni te siellä, voikaa hyvin ja olkaa siunattuja sekä siunaus! Ootte rakkaita niin kovin :)

    VastaaPoista