sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Brasilian aktio

Uusi aktio alkaa...
Tämän blogin kautta Antin, Hannan, Mariannen ja Marjaanan aktiomatkaa Brasiliaan. Matkamme alkoi lauantaina 13.12 kun suuntasimme koulupaikaltamme Rovaniemeltä Tampereelle. Ryhmämme oli saanut muistutuksen edellisenä iltana työmme merkityksestä, kun automme laturin hihnan kiristinpyörä sanoi itsenä irti, eikä matka suunnitellusti voinut onnistua. Aamulla saimme lainaan vara-auton, jolla pääsimme matkaan, kiitos siitä.
- Emme ole lähtemässä millekään huvireissulle vaan taisteluun ja vihollinen on peloissaan.

Tänään maanantaina lähetämme Malawin tiimin matkaan ja sitten tiistaina suuntaamme kohti Brasiliaa. Lennämme Sau Pauloon ja sieltä matkaamme bussilla Curitiban kaupunkiin, missä asuvat Mari ja Heber, jotka ovat ovat järjestelleet asioitamme siellä päässä.

Matkamme on alkanut, olethan mukana tukemassa meitä, ilman rukousta matkamme on heikoilla kantimilla. Päivitämme tänne kuulumisiamme ja rukousaiheita matkan varrelta. Liity seuraamme.
Rukousaiheita matkan alkaessa; turvallisuutta, tiimille yhtenäisyyttä sekä että kaikki vain menisi Jumalan suunnitelman mukaan.

KIITOSAIHEITA: Aktio, lentoliput, vara-auto jolla pääsimme etelä-Suomeen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti