lauantai 10. tammikuuta 2009

Vielä seikkaillaan Romaniassa


Lastentarha on alkanut ja olemme leikkineet 3-6 vuotiaiden lasten kanssa. Lisäksi meillä oli lasten clubi 10-14 vuotiaille keskiviikko iltana. Oli hienoa nähdä, että jotkut viettävät aikaa heidän kanssaan. Sekä panostavat lasten terveeseen kasvuun antamalla heille lohdutusta, tasapainoa ja rakkautta elämään.


Torstai iltapäivänä meninne kylään ajatellen että meillä olisi tapaaminen 15-18 vuotiaiden nuorten kanssa. Kun heitä alkoi tulemaan sisään me huomasimme että joko romanialaiset ovat pienikokoisia ikäänsä nähden (mikä on myös totta) tai sitte he todella olivat lapsia.. Mutta yritimme joustavasti sopeuttaa suunnitelemamme ohjelman heille.


Perjantai oli yhteisö päivä. Vietimme yhdessä aikaa basin ihmisten kanssa. Saimme myöskin korkea-arvoisen vieraan kotimaastamme. Meidän mahtava johtajamme Rovaniemeltä saapui ja viettää meidän kanssamme viimeisen viikon täällä Romaniassa. Fantastista :) Iltapäivällä jotkut menivät Baznaan uimaan suolattuun kuuma-altaaseen. Ensivaikutelma nähdessämme ruskean veden ei ollut ehkä paras.. ja seuraava shokki tuli kun yksi tytöistä aukaisi pukuhuoneen oven ja huomasi tuijottavansa miehen silmiä.. hän paiskasi oven kiinni, kääntyi ympäri ja oli varma, että se oli väärä ovi! Arvatkaa olimmeko kaikki yllättyneitä kun romanialaiset sanoivat meille, että sinne vain..ooops.. todennäköisesti pukuhuone oli yhteinen.. meidän onneksemme siellä kuitenkin oli pienempiä koppeja pukeutumiseen. Noh.. vieläkin vähän hämmentyneenä menimme suihkuun. Me pystyimme selkästi näkemään kuvan naisesta ovella, mutta sen mukaisesti mitä tiedämme miesten ja naisten äänistä, niin tämä ääni kuullosti liian matalalta ollekseen nainen. Me olimme oikeasssa.. Kukapa muu kuin meidän romanialainen mies ystävämme asteli ulos suihkusta.. Saimme hyvät naurut:) (Huom! Se oli hän joka oli väärässä suihkussa emme me.) Kun vihdoin pääsimme altaaseen niin olihan se kiva kokemus ja todellakin kannatti!


Tänään olemme viettäneet viikon vapaapäivää. Toiset ovat olleet basillä ja osa lähti seikkailemaan jonnekin päin... :))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti